Wanhoja, alkuperäisiä ja kunnostettuja huonekaluja,
kirpputorilöytöjä.a, romantiikkaa, askartelua, yksityiskohtia.

sunnuntai, 29. marraskuuta 2009

Joulukalenteri


Tänään sain jo aukaista ensimmäisen luukun joulukalenteristani :) Joulukoristeet otan kuitenkin esille vasta joulukuun puolella. Haluaisin aidon kuusen, mutta todennäköisesti olen joulun maalla, joten en viitsi hommata kuusta kotiini ja ei se oikein kunnolla tänne mahtuisikaan. Minulla on tummat bambutikkaat, joten ostin pienet led-valot, jotka kiedoin tikkaiden ympärille. Ne korvaavat nyt kuusen :)

Joulukorttiaskartelua


Syksyn mittaan olen taas aloittanut joulukorttien väsäämisen. Vaikka minulla olisi joka vuosi jokin tietty teema, korteista tulee silti aina erilaisia. Kokeilen eri ideoita ja teen jokaiselle yksilöllisen kortin. Teen useimmiten myös kirjekuoret itse. Mikä onkaan parempi tapa päästä joulutunnelmaan, kun kirjoitella kortteja kynttilän valossa ja juoda glögiä. Luminen maisema vielä tältä vuodelta puuttuu, mutta ehkä saamme sen pian :)

perjantai, 27. marraskuuta 2009

Arkirakkaus


Ostin taiteilija Jaana Tuomiston teoksen Arkirakkaus messuilta Helsingistä nyt syksyllä. Olen nähnyt sen aikaisemmin monissa sisustuslehtien jutuissa ja se on ollut hankintalistalla. Osuva teksti, siitähän se kaikki lähtee, pienistä sanoista ja teoista :)

Koirataulu


Muutin ystäväni entiseen kämppään joitakin vuosia sitten. Ystävälläni oli koirataulu, jonka hän oli ostanut kirpputorilta. Hän jätti taulun minulle ja olen nyt vuosien myötä tykästynyt siihen kovasti :)

torstai, 26. marraskuuta 2009

Lipasto


Ostin lipaston Askosta jo vuosia sitten, sen jälkeen kun olin sitä käynyt siellä monta kertaa ihastelemassa. Huonekaluliikkeissä "katseleminen" kun usein on aika kallista :) Ajattelin, että lipasto olisi käytännöllinen, monta laatikkoa, joihin voisi laittaa kaikkea tavaraa järjestykseen....mutta, en ikinä muista missä laatikossa on mitäkin ja aina se mitä etsin on jostakin syystä siellä minkä satun aukaisemaan viimeisenä... Lipasto, niinkuin melkein kaikki muukin kotonani on enemmänkin esteettisesti miellyttävää, kuin käytännöllistä :)

keskiviikko, 25. marraskuuta 2009

Sisustusaiheisia nettisivuja

Olen koonnut blogisivujeni oikeaan laitaan listan erilaisista, sisustusaiheisista nettisivuista. Lisään listaan aina uusia sivuja, kun niitä sattuu kohdalle :)

tiistai, 24. marraskuuta 2009

Koristetyynyt


Löysin kirpputorilta ihanan vaaleanvihreän, kuviollisen verhokankaan. Jos kankaita olisi ollut kaksi, olisin laittanut ne verhoiksi, mutta nyt ompelin kankaasta koristetyynyjä.

Kannellinen säilytyslaatikko


Kannellinen säilytyslaatikko on todennäköisesti 1970-luvulta. Siinä oli tummansininen/musta tekonahka päällinen, jonka otin pois. Pehmusteet jätin paikoilleen ja laitoin päälle ruskean, kuviollisen kankaan. Jalat olivat vaaleaa puuta, maalasin ne tummanruskeaksi.

maanantai, 23. marraskuuta 2009

Risukranssi


Sydämenmuotoinen kranssi on tehty risuista. Ympärille on kiedottu ohutta vaaleanviolettia kukkaköynnöstä.

Pyyheripustimet


Ostin kylpyhuoneen pyyheripustimen toissa kesänä Lappeenrannasta, eräästä pienestä sisustusliikkeestä, joka on vakiovierailukohteeni siellä. Keittiön käsipyyheteline on samaa tyyliä. Molemmat olivat sinkin värisiä, mutta maalasin ne valkoiseksi.

Vanha lasipullo


Lisää löytöjä kotipaikalta. Vanha lasipullo löytyi likaisena ja olin aivan varma, että se on rikki jostakin kohtaa. Puhdistin ja liotin pulloa pesuainevedessä ja ihme kyllä se puhdistui täysin. Pohjasta paljastui lisäksi kaunis kuvio. Sitä en tiedä kuinka vanha pullo on, ja mitä siinä on aikoinaan ollut. Korkkia ei ollut tallessa, mutta muutama päivä sen jälkeen kun toin pullon kotiini, löysin takapihaltamme viinipullon korkin, joka sattui juuri olemaan oikean kokoinen :)

Herätyskello


Kävin Ikeassa ostoksilla muutama viikko sitten. Yleensä en löydä sieltä muuta kuin vanhantyylisiä lasipurkkeja keittiöön, niitä joihin voi laittaa jauhoja ym. kuivatarvikkeita. Ostan siis aina niitä muutaman lisää, joka kerta :) Nyt vastaan tuli vanhantyylinen herätyskello. Olen etsinyt samanlaista jo pitkään. Vaalea väri olisi ehkä ollut parempi, mutta on mustakin ihan hyvä. Kellossa on aika kamala ääni, säikähtäisin varmaan aamulla, kun heräisin sen soittoon. Eikä se ole edes oikeassa ajassa, mutta se on vaan niin suloinen sängyn vieressä lattialla :)

sunnuntai, 22. marraskuuta 2009

Jääkaappimagneetit


Ostin syksyllä Helsingistä messuilta kaksi keraamista vaaleaa jääkaappimagneettia. Ikuisena romantikkona ne ovat tietenkin sydämen muotoisia :)

Nallet


Sain ruskean, isomman nallen lahjaksi kummisedältäni hänen Italian reissultaan kun olin parivuotias. Se on ollut mukanani aina. Nimeä sillä ei ole, se on vain nalle. Nalle on mennyt aika huonoon kuntoon, olen pienenä halinut sitä niin paljon. Mutta elämän jäljet saavat näkyä nallessa, ne tekevät siitä persoonallisen. Uuden kuonon tein sille kyllä muutama vuosi sitten. Löysin nallelle kaverin kirpparilta, enkä voinut olla ostamatta sitä :)

Lehtilaatikko


Kunnostin vanhan perunalaatikon lehtilaatikoksi isäni avustuksella. Laatikoita oli vanhassa pajassa kotipaikallani ja etsin sieltä parhaimmassa kunnossa olevia. Pienensimme laatikkoa jonkun verran ja pesin siitä paksun multakerroksen pois. Muutama naula piti myös lisätä vahvikkeeksi. Tarkoituksena oli vielä petsata se tummanruskeaksi, sopimaan muihin huonekaluihin, mutta itseasiassa se on hyvä noin. Laatikko on todennäköisesti ukkini tekemä ja olen varmaan itsekkin pienenä heitellyt siihen perunoita pellolla monia kertoja. Nyt se on siirtynyt kaupunkikotiini lehtilaatikoksi. Maaseutu on lähellä tällä tavalla :)

Istuintyynyt keittiöön

Koko kesän odottamani röyhelötyynynpäälliset tulivat taas myyntiin nettisisustuskauppaan ja sain tilattua ne :) Laitoin päälliset keittiön tuoleille.

Syysasetelma


Pieni kävelylenkki syksyisessä metsässä ja kotipaikkani pihapiirissä, sateen ropinassa. Matkalta löytyi jäkälää, ruusunmarjoja ja oksia syksyisiin asetelmiin. Toinen asetelma tehtiin tähän vanhaan pataan, toinen vietiin hautausmaalle havujen seuraksi.

Pellavasydämet


Ompelin mummolan vanhasta talosta löytyneestä, 1950-60-luvun pellavakankaasta sydänkoristeita, joihin laitoin pitsin ja pellavanarusta ripustuslenkin. Täytteenä on vanua. Sydämillä voi koristella vaikka joulukuusen :)

Keittokirjan uudet kannet



Vanha, rakas ruokaohjekirjani on ollut käytössä jo kauan. Kirjan kannet ovat kuluneet vuosien myötä, joten eräänä vapaapäivänä päätin uudistaa ne. Löysin kangasvarastostani sopivan palan vaaleaa pellavasekoitekangasta ja liimasin sen kansien päälle. Sydänkuvion kirjoin käsin tummanruskealla langalla. Keittokirjasta tuli kuin uusi ja se odottaa kokkaushetkiä :)

lauantai, 21. marraskuuta 2009

Avattu sisustusblogi

Olen avannut tähän osoitteeseen sisustusblogin, jossa kerron sisustusideoistani, kunnostamistani huonekaluista ja tekemistäni ja ostamistani sisustustavaroista. Uusia juttuja ja valokuvia tulee aina, kun ehdin niitä tänne laittaa :)