Wanhoja, alkuperäisiä ja kunnostettuja huonekaluja,
kirpputorilöytöjä.a, romantiikkaa, askartelua, yksityiskohtia.

sunnuntai, 27. joulukuuta 2009

Joulukuvia

Joulun aika meni maaseudun rauhassa perheen parissa. Joulu oli valkoinen, lunta satoi paljon. Tässä muutamia kuvia tunnelmista ja lahjoista.

Tonttu hangella

Luminen pyörä

Ystävän tekemä valkea joulupallo

Tuoksuva lahja, rasia täynnä teepusseja :)

Martta Wendelinin iki-ihana vieraskirja, ihanin kuvin :)

Jouluinen maisema, kuu paistaa.

sunnuntai, 20. joulukuuta 2009

Joulutyynyt


Tein punaiset, jouluiset tyynyt koulussa. Tyynyt ovat pellavakangasta ja päälle on ommeltu huovutettu osa. Huovutin villan sekaan juuttinarua, jonka purin silpuksi ja sekoitin villan kanssa. Kukat on ommeltu koneella ja käsin villalangalla. Takana on puiset napit. Aikaa meni, mutta oli lopputulos sen arvoinen :)

Joulunalle


Löysin nallelle ihanan, punaruudullisen jouluessun kirpparilta :)

torstai, 17. joulukuuta 2009

Huopa


Kudoin violetin valkoisen villahuovan kangaspuilla opiskeluaikanani koulussa näyttötyönä. Kutominen oli hankalaa ja aikaavievää, koska lankoja oli yli 800. Haluaisin nyt tehdä kokonaan valkoisen huovan. Näin kovilla pakkasilmoilla on ihana kääriytyä lämpöiseen huopaan :)

sunnuntai, 13. joulukuuta 2009

Kukkia


Kuivatuista ruusuista tehty kranssi

Rakastan kukkia! :) Voisin ostaa niitä kotiini joka päivä. Ruusut, orkideat, tulppaanit ja sinikellot ovat suosikkejani. Tällä hetkellä minulla on valkoinen orkidea, jossa on monta kukkaa. Kesällä maalla on ihanaa kerätä luonnonkukkia ja tehdä niistä kimppuja. Olen kuivattanut ruusun terälehtiä ja tehnyt kransseja kuivatuista kukista.

tiistai, 8. joulukuuta 2009

Saimaa-astiasto


Olen kerännyt Paola Suhosen Kermansavelle suunnittelemaa Saimaa-astiastoa. Suurin osa astioistani on vaaleita, joten tämän sarjan luonnonvalkoinen väri käy hyvin yhteen muiden kanssa. Pidän lisäksi astioiden erilaisesta muodosta ja kohokuviosta.

Ruokailuvälineiden kuivausteline


Ruokailuvälineideni kuivaustelineenä on keraaminen maljakko, jonka ostin eräältä keramiikkataiteilijalta. Ihastuin sen väriin ja perhosen kuvaan. Olen pitänyt siinä välillä myös kukkia. Pidän keramiikasta paljon ja näinkin tässä muutama päivä sitten eräässä sisustusliikkeessä ihanat vaaleat, isot teekupit. Ehkäpä ne päätyvät keittiööni joskus :)

sunnuntai, 6. joulukuuta 2009

Taulut ja hylly


Tein Marimekon valkoisesta Lumimarja-kankaasta taulun, pinnoittamalla sen puukehikkoon. Maalattu norsujen kuva on ostettu Thaimaasta. Isä on tehnyt kokopuisen, tummaksi petsatun matalan hyllyn. Lasikuutioissa on kiviä, jotka maalasin valkoisiksi.

Valokuva-albumit


Olen ostanut matkoiltani käsintehdyn valokuva-albumin, johon olen kerännyt matkakuvat ja muuta matkaan liittyvää materiaalia. Ihan jokapaikasta en ole albumia löytänyt.

Kynttilälyhty


Rakastan kynttilöitä. Ja lyhtyjä. Lyhdyistä, varsinkin sellaista puisista ja vanhanaikaisista tulee maalaistunnelma. Kuvan valkoiseksi maalatun, pinnaltaan kuluneen lyhdyn ostin eräästä sisustusliikkeestä, jossa olin aiemmin töissä. Kesällä en juurikaan polta kynttilöitä, kun on muutenkin valoisaa, mutta heti syksyllä kun illat pimenevät, otan kynttilät esille. Jos minulla oli parveke, tekisin sinne jouluasetelman ja laittaisin paljon kynttilöitä :)

torstai, 3. joulukuuta 2009

Kaunis talviaamu


Tänään herätessäni aurinko paistoi ja puut olivat huurussa. Maisema oli kaunis, jopa näin keskellä kaupunkia. Otin valokuvan ikkunoistani näkyvästä puistosta, se oli niin ihanan jouluisen näköinen valkoisine puineen ja jouluvaloineen :)

tiistai, 1. joulukuuta 2009

Vanha ompelukoneen pöytä


Kunnostin vanhan ompelukoneen pöydän tietokonepöydäksi. Ensin ajattelin kunnostaa myös vanhan ompelukoneen, mutta se oli aika huonossa kunnossa ja siitä puuttui osia, niin sitä ei olisi saanut enää toimintakuntoon, niimpä irrotin koneen pöydästä. Pöytälevy piti hioa ja lakata uudelleen.

Mustat metallijalat eivät tarvinneet muuta kun kunnon pesun. Pyörän ja polkimen välinen puuosa piti kunnostaa. Pöytä on todella painava ja mietinkin jo kauhulla sitä päivää, kun joskus muutan, mitkään huonekaluni kun eivät ole sieltä kevyemmästä päästä :)