Ystävä lähellä romantiikka kaukana. Sain palapelin joululahjaksi siskoltani. Ystävä auttoi sen kokoamisessa. Palapelissä on ihanat värit.
Matkalla kapteenin pöytään. Ostin palapelin nettihuutokaupasta. Ystäväni kokosi minulle tämän palapelin, en olisi ehtinyt tehdä sitä itse. Vastapalveluksena verhoilin hänen vanhan rahinsa, tästä oli kuva aiemmin. Palapeli on vaalea ja raikas.
Palapelit on koottu alustan päällä ja sen jälkeen liimattu molemmin puolin palapeliliimalla. Liimaa saa esimerkiksi kirjakaupoista. Palapelejä voi liimauksen jälkeen siirrellä ja ne pysyvät pystyssä esimerkiksi kaapin päällä. Saatan kehystää ne myöhemmin tai sitten antaa olla ihan noin.
Pidän todella tuosta "Matkalla kapteenin pöytään" kuvasta. Pitkään olen harkinnut josko ostaisin itselleni sen painokuvana. Palapelejä olen aivan äärimmäisen huono rakentamaan. Minulla ei vain yksinkertaisesti riitä kärsivällisyys niiden valmiiksi saamiseen. Tosin,siinähän se kärsivällisyys harjaantuisi... :P
VastaaPoistaMinulla kärsivällisyys riittäisi, mutta kun tuo palapeli oli niin vaalea ni sen kokoaminen vie aikaa. Kuva on kyllä kaunis, sekä palapelinä, että painokuvana.
VastaaPoista