Hei kaikki ihanat lukijani :) Monet teistä ovatkin jo varmaan kauan ihmetelleet miksi en ole enää päivittänyt blogiani. Pahoittelut, että vastaan vasta nyt. Mitään kamalaa ei ole sattunut, päinvastoin :) Olen onnellisempi kuin pitkään aikaan, olen tavannut ihanan miehen ja rakastunut. Aika vaan ei enää tahtonut riittää blogiin. Sitten tapahtui moka, minun piti jättää blogi tänne ja kaikki kuvat näkyville, mutta vahingossa poistin Picasasta blogi kansioni ja kaikki kuvat katosivat ja muuttuivat mustiksi. Kaikki yli 700 kuvaa täytyisi linkittää yksi kerrallaan uudelleen, mutta sitä en valitettavasti jaksa tehdä... Tulen siis poistamaan koko blogin joku päivä, koska näkymä noiden mustien kuvien kera ei ole mitenkään kaunis :(
Teitä lukijoita tulee ikävä, mutta toivon, että ymmärrätte ratkaisuni. Haluan antaa aikaa ihmissuhteilleni ja rakkaalleni. Voi olla, että joskus palaan takaisin, sisustamista ja käsitöitä en unohta koskaan, enkä niistä luovu, näpertelen jotakin harva se päivä :) Tarkoiteuksenani on ostaa myös uusi parempi järkkärikamera, joten kuvia ainankin tulen ottamaan paljon :)
Halaus teille kaikille ja oikein ihanaa Joulun Aikaa ja uutta alkavaa vuotta! :)
Rakkaudella: Outi
lauantai, 10. joulukuuta 2011
tiistai, 11. lokakuuta 2011
Sydän ja avaimet
Sain siskoltani syntymäpäivälahjaksi valkoisen roikkuvan sydämen, johon voi laittaa tuikkukynttilän sisälle. Kynttilästä tulee kaunis valo reikäkuvioiden läpi.
Sain myös valkoiset, patinoituneet avaimet. Laitoin ne roikkumaan kaapin vetimiin.
Sain myös valkoiset, patinoituneet avaimet. Laitoin ne roikkumaan kaapin vetimiin.
Tunnisteet:
Kynttilät,
Piensisustus,
Sydämet
lauantai, 8. lokakuuta 2011
Valkoinen kivi
Työkaverini kävi kesälomamatkalla Kreetalla ja toi sieltä meren rannalta minulle tuliaisiksi valkoisen kiven. Hän oli kirjoittanut kiveen terveiset, mutta teksti oli pyyhkiytynyt pois. Kivi on litteän mallinen, joten kirjoitin siihen vedenpitävällä tussilla lauseen. Taakse voisi liimata vaikka magneetin ja laittaa kiven jääkaapin oveen :)
Tunnisteet:
Askartelu,
Jääkaappimagneetit
torstai, 6. lokakuuta 2011
Kastekortti/vauvaonnittelukortti tyttövauvalle
Askartelin hempeän vaaleanpunaisen kastekortin/vauvaonnittelukortin tyttövauvalle. Liimasin vaaleanpunaiselle kartongille valkoista, käsintehtyä paperia. Leikkasin luonnonvalkoisesta villalevystä mekon muotoisen palan ja liimasin sen valkoisen paperin päälle. Tein rusetin vaaleanpunaisesta silkkinauhasta. Pienen vaateripustimen taivuttelin ohuesta, punaisesta metallilangasta.
maanantai, 3. lokakuuta 2011
Syyskuun arvonnan voittaja ja karttakirjekuoria
Lämpimät vauvansukat matkaavat Lahteen. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! :) Tuli osallistujaennätys :)
Sitten hieman viimeaikaisia askarteluja. Tein vanhoista, harmaansävyisistä kartoista kirjekuoria.Osoitteen voi kirjoittaa suoraan kirjekuoreen tai liimata kuoren päälle vaikka valkoisen paperin.
Mukavaa syksyistä viikkoa! :)

keskiviikko, 28. syyskuuta 2011
Syyskuun arvonta
Syksyisen arvonnan aika :) Syyskuun arvonta alkaa keskiviikkona 28.9.2011 klo 12.00 ja päättyy lauantaina 1.10.2011 klo 12.00. Arvontaan voivat osallistua kaikki siitä kiinnostuneet laittamalla oman nimensä ja osoitteensa minulle sähköpostilla osoitteeseen outimarika83@netti.fi, arvonnan voimassaoloaikana. Muuna aikana tulleet sähköpostit eivät osallistu arvontaan. Lähetän palkinnon postilla ja siitä ei tule voittajalle maksuja.
Koska ilmat alkavat jo kylmenemään ja tuleva talvi lähestyy, arvonnassa on tällä kertaa palkintona pienet valkoiset villasukat vauvalle. Sukkia on ollut palkintona aiemminkin. Ne ovat olleet suosittuja ja tarpeellisia ja koska niitä on niin mukava ja nopea neuloa, niin ajattelin taas laittaa palkinnoksi yhden parin :) Sukissa on koristeena valkoinen, kapea satiininauha, jonka saa rusetille. Sukkien varren yläosan voi kääntää kaksinkerroin, jolloin varret ovat lyhyemmät.
Onnea kaikille arvontaan!! :)

Arvonta,
Neulominen
lauantai, 24. syyskuuta 2011
Kirppariostoksia
Kirpparilta löytyi vaaleanruskea, painava ja paksureunainen keraaminen ruukku. Maalasin ruukun ulkopuolen valkoiseksi. Olen pitänyt siinä kynttilöitä. Ruukun ulkopinta on kauniin rosoinen ja epätasainen.
Kirpparilta löytyi myös Jeanne d' Arc Livingin sisustuslehti, täynnä kauniita kuvia :)
Ystävä kävi kylässä ja toi violetin krysanteemin
Aurinkoista viikonlopun jatkoa kaikille :)
Kirpparilta löytyi myös Jeanne d' Arc Livingin sisustuslehti, täynnä kauniita kuvia :)
Ystävä kävi kylässä ja toi violetin krysanteemin
Aurinkoista viikonlopun jatkoa kaikille :)
Tunnisteet:
Keramiikka,
Kirppis,
Kukat
torstai, 22. syyskuuta 2011
Kortteja ompelemalla
Tein kortteja tapetista ja käsintehdystä valkoisesta paperista. Kiinnitin tapetista leikkaamani kukkakuvat paperiin koneella ompelemalla. En ollut aiemmin kokeillut kyseistä menetelmää, mutta se olikin helppo ja hyvä ja lopputulos on mielestäni onnistunut. Käsintehty paperi häivyttää ompelujäljen sopivasti.
Tein myös lisää pakettikortteja valkoisesta kartongista ja tapetista
Tein myös lisää pakettikortteja valkoisesta kartongista ja tapetista
maanantai, 19. syyskuuta 2011
Kiinan ostoksia
Olen palannut kotiin Kiinasta :) Olin ajatellut jo ennen reissua, että ostan matkalta uudet syömäpuikot, koska entiset alkavat olla jo melko kuluneet. Ostin mustat puikot, joissa on kullanväristä koristelua. Puikkoja oli valtava määrä ja suurin osa niistä oli melko koristeellisia, päädyin kuitenkin hillitympään malliin.
Katukioskeista ostin muutaman kiinankielisen sanomalehden. Lukemaan niitä ei kyllä pystynyt, mutta muutama askarteluidea on jo mielessä, joten käytän lehdet niihin :)
Katukioskeista ostin muutaman kiinankielisen sanomalehden. Lukemaan niitä ei kyllä pystynyt, mutta muutama askarteluidea on jo mielessä, joten käytän lehdet niihin :)
sunnuntai, 11. syyskuuta 2011
Perhosia
Työreissulla lähikaupunkiin ehdin käydä muutamassa sisustusliikkeessä. Mitään suurempaa ei löytynyt, mutta ostin kolme kaunista, valkoista perhosjääkaappimagneettia. Jääkaappimagneetteja kun ei ole koskaan liikaa :) Perhosia oli kahta eri kokoa, nämä ovat isompia. Niitä voi laittaa koristeeksi myös muihinkin metallipintoihin, sisustusliikkeessä niitä oli laitettu mm. metalliseen lintuhäkkiin, olivat kauniita.
Lähden viikoksi maailman toiselle puolelle, joten taas tulee blogiin pieni tauko. Mutta palaillaan taas reilun viikon päästä, mukavaa ja syksyistä alkavaa viikkoa kaikille :)
Lähden viikoksi maailman toiselle puolelle, joten taas tulee blogiin pieni tauko. Mutta palaillaan taas reilun viikon päästä, mukavaa ja syksyistä alkavaa viikkoa kaikille :)
Tunnisteet:
Jääkaappimagneetit
torstai, 8. syyskuuta 2011
Valkoinen laatikosto
Ostin kirpparilta pienen "kaapin", jossa on kaksi laatikkoa. Kaappi oli alunperin vaalean vihreä, mutta maalasin sen valkoiseksi. Laatikoissa voi säilyttää kaikkea pientä tarpeellista tavaraa.
tiistai, 6. syyskuuta 2011
Ystävän läksiäislahja
Ystäväni muutti toiseen kaupunkiin, joten tein hänelle läksiäislahjaksi paperikassin, johon laitoin kaikkea pientä tavaraa, jotka joko muistuttivat yhteisistä vuosistamme tai ovat sitten uuteen kotiin. Tein paperikassin tapetista, jonka löysin kirpparilta jokin aika sitten ja jonka olen jo aiemmin esitellyt täällä.
Avasin vanhasta paperikassista saumat ja piirsin paperikassin kaavat tapetille. Taittelin kokoon kaksi kassia ja laitoin ne sisäkkäin, nurjat puolet vastakkain. Näin sain kassin sisäpuolenkin siistiksi. Ompelin kassiin valkoisesta taftista kantolenkit.
Tein tavaroille tapetista ja valkoisesta kartongista pienet pakettikortit, joihin kirjoitin mihin muistoon tai tulevaan tavara liittyy. Solmin kortit kiinni valkoisella paperinarulla.
Tein tapetista myös kirjekuoren, johon laitoin valokuvia vuosien varrelta.

sunnuntai, 4. syyskuuta 2011
Ompelukoneen suojahuppu
Ompelin ompelukoneelleni suojahupun vanhasta valkoisesta lakanakankaasta. Tein huppuun vuoren ja laitoin sen alareunaan kiertämään luonnonvalkoista pitsiä. Yläosaan laitoin ohuempaa pitsiä ja solmin siitä rusetin.
Ompelin myös paininjalan alle pienen, pitsikoristeisen tilkun.
Ompelin myös paininjalan alle pienen, pitsikoristeisen tilkun.
keskiviikko, 31. elokuuta 2011
Elokuun arvonnan voittaja ja korttiaskartelua
Elokuun arvonta suoritettu. WC-kyltti matkustaa postipaketissa Saloon. Kiitos kaikille lukuisille arvontaan osallistuneille :) Syksyistä arvontaa luvassa jälleen syyskuun lopulla.
Taas on ollut muutamia juhlia ja tein niihin kortit. Ensimmäisenä hääonnittelukortti tuttavapariskunnalle
Ja seuraavaksi onnittelukortti uuteen kotiin
Mukavaa lähestyvää syksyistä viikonloppua kaikille!! :)

lauantai, 27. elokuuta 2011
Elokuun arvonta
Elokuun arvonnan aika :) Elokuun arvonta alkaa sunnuntaina 28.8.2011 klo 12.00 ja päättyy keskiviikkona 31.8.2011 klo 12.00. Arvontaan voivat osallistua kaikki siitä kiinnostuneet laittamalla oman nimensä ja osoitteensa minulle sähköpostilla osoitteeseen outimarika83@netti.fi, arvonnan voimassaoloaikana. Muuna aikana tulleet sähköpostit eivät osallistu arvontaan. Lähetän palkinnon postilla ja siitä ei tule voittajalle maksuja.
Tällä kertaa palkintona on WC-kyltti. Maalasin puisen pohjan ensin valkoisella maalilla ja sen jälkeen tekstin mustalla. Kylttiä ei ole käsitelty lakalla tai muullakaan aineella, joten maali saa kulua siitä ajan myötä luonnollisesti. Kyltin koko on 7cm x 14cm. Kyltti on melko kevyt, joten sen voi kiinnittää esimerkiksi kaksipuoleisella teipillä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)